Pohjois-Korean sensuroitua tiedonkulkua ja suljettuja rajoja tiukennetaan koko ajan, mutta Kim Jong-unin päänsärky ei ole helpottumassa. Loikkaukset on saatu tosin vähenemään, mutta sisällä kiehuu.
Tiheästä sensuurista huolimatta jostain selvästi tihkuu tietoa, vaikka maa on Toimittajat ilman rajoja-sananvapausindeksissä viimeisellä sijalla. Maan uusimman ykkösvihollisen voi tiivistää kolmeen kirjaimeen, joita eivät ole USA, CIA eikä NSA, vaan USB.
Tuo pikkuinen kiusankappale on USB-muistitikku, joka sopii joka kodin vempeleeseen DVD-soittimeen ja monen taskussa olevaan kännykkään. Pohjois-Korean nykypäivästä, arkipäivän ehdoista ja tiedonvälityksestä on ilmestynyt juuri kirja Kimlandia – silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa. Tekijänä on Aasian asioihin perehtynyt ja maassa kaksi kertaa vieraillut toimittaja Mika Mäkeläinen.
— DVD-soitin on todella melkein joka huushollissa ja ne ovat olleet hyvin yleisessä myynnissä. DVD-levyjä niihin tosin harvemmin enää nykyisin ostetaan, vaan ulkomaista mediaa katsotaan muistitikuilla olevista tiedostoista.
Internet on tietysti kielletty kansalaisilta, mutta maan rajojen sisällä toimii Kwangmyong-verkko. Mika Mäkeläisellä on ollut poikkeuksellinen mahdollisuus tutustua siihen.
— Törmäsin mahdollisuuteen, joka oli harvinainen. Käydessäni Pjongjangin silkkikutomossa sattui silmiini tietokoneluokka, jossa pyysin lupaa päästä käyttämään tietokonetta. Yllätyksekseni sain luvan, ja niin pääsin selaamaan Pohjois-Korean valtiollista omaa intranetiä.
— Sieltä löytyi muun muassa yliopistojen sivuja, paikallista mediaa, pjongjangilainen ravintola ja virustorjuntaohjelmaa esittelevä sivu — periaatteessa siis hyvin samanlaista sisältöä kuin internetissä, mutta ei mitään mitä voitaisiin pitää ideologisena riskinä. Tallensin nettiselailun videolle ja tein siitä jutun. Juttu herätti kansainvälistä huomiota, koska harvat ulkomaalaiset ovat koskaan päässeet tähän tietoverkkoon.
Pohjois-Korean media sisältää runsaasti aineistoa Kim-dynastian uroteoista ja uutisia sosialismin edistysaskeleista. Se lainaa mieluusti myös uutisia ulkomailta, jos niissä esitetään maa myönteisessä valossa. Joskus lapsetkin pääsevät tietokoneen äärelle ja he tekevät siellä mitä maailman kaikki lapset tekevät, pelaavat pelejä ja katsovat piirrettyjä.
Kansaa kiinnostaisi viihde, jos sitä vain olisi saatavilla. Tietokoneiden ohjelmat on digitekniikan avulla rakennettu niin, että niiden sensuuri on kattava, jokaisesta käynnistä jää jälki.
— Pohjoiskorealainen media ei ole mediaa siinä mielessä kuin me ymmärrämme tiedotusvälineet. Se on lähinnä valtion propagandaa levittävä instituutio, jonka tärkein tehtävä on vahvistaa johtajakulttia ja toimia poliittisen koulutuksen välineenä.
— Puolue sanelee median sisällön. Siinä mielessä sensuuria ei edes tarvita, että joku punakynällä vetäisi uskaliaita artikkeleita yli, koska kenenkään mieleen ei tulisi edes kirjoittaa mitään hallinnon kannalta kriittistä.
Pohjoiskorealaiset nörtit ovat ilmeisesti sulkujen kiertämisen ja kaikenlaisen kikkailun mestareita. Esimerkiksi tietokoneen tiedostojen seurantamerkintöjä on opittu poistamaan. Lisäksi pohjoiskorealaisten käyttöjärjestelmien sijaan voidaan usein käyttää vanhoja Windows-käyttöjärjestelmiä, joissa ei ole sisäänrakennettuna erilaisia poliisivaltion toimintaa helpottavia ominaisuuksia.
Tekniikan kehittyminen on valheiden verkkoa yhä työläämpi ylläpitää. Suurin uhka on internet, jonka valtatie olisi tuhoisa Kim-dynastian valtajärjestelmälle ja maineelle. Enää ei menisi kansalle pienestä pitäen syötetty lause: Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta. Moni, joilla on tietoa, on kuitenkin hyvin kiinnostunut oikeasta internetistä. He tietävät myös, että netissä olisi paljoa tietoa, joka hyödyttäisi maan taloutta ja teknologiaa. Turvallisuuspoliisi pitää kuitenkin eliitinkin surfailua silmällä reaaliajassa.
— Eteläkorealaisia ohjelmia katsotaan kodeissa salaa uskottujen ystävien kesken. Etelä-Korea on musiikin ja muodin edelläkävijä myös pohjoiskorealaisten mielestä. Elokuvista ja tv-sarjoista opittua muotia ja jopa puhetapaa pyritään jäljittelemään omassa elämässä.
Pohjoiskorealaisilta on kielletty internetin lisäksi Facebook, Twitter, Youtube. Kiellettyjä ovat myös kansaa kiinnostavat pornosivut, uhkapelisivut ja haittaohjelmia jakavat sivut, joiden vaarojen perusteella kieltoja perustellaan. Voiko VPN-ohjelman avulla niitä kiertää?
— VPN-softalla nettiliikenne voidaan ohjata salattuna ulkomaisen palvelimen kautta, jolloin käyttäjän surffailu ei välttämättä niin helposti paljastu verkkoliikennettä valvoville viranomaisille.
Mika Mäkeläinen sanoo, että pohjoiskorealaiset ovat kännykkäkansaa. Maassa on kuusi miljoonaa kännykkää, se on yllättävä luku, vaikka onhan siellä väkeä 25 miljoonaa. Kännyköiden rajoitukset ovat kattavat, mutta niitäkin osataan kiertää. Pohjoiskorealaisten mobiiliikäyttöjärjestelmien hakkeroinnin yksityiskohtia ei juuri tunneta.
Tietoa pimitetään myös maan sisällä. Kansaa on varjeltava myös maan sisäiseltä tiedolta, sillä Kimin piirin ylellinen elämä ei ole kansan tiedossa, ei ainakaan saisi olla. Siksi Mäkeläisen kirjassa kerrotaan, että loikkareiden tiedot Pohjois-Koreasta ovat usein kovin heppoisia. Tärkeimpiä tietolähteitä maassa ovat olleet kuulopuheet, mutta virallinen radio ja tv eivät.
— Pohjoiskorealaiset loikkarit kertovat saaneensa tietoa ulkomaisilta radioasemilta. Pohjois-Koreaan lähetetään paljon radio-ohjelmaa keski- ja lyhytaalloilla. Niiden kuuntelu ei vaadi kuin yksinkertaisen radiovastaanottimen. Tosin sen taajuuslukituksen sinetti on murrettava, jotta rekisteröidyllä radiolla voisi kuunnella muitakin kuin pohjoiskorealaisten asemien valtaamia taajuuksia. Pohjoiskorealaisten onneksi myös radiot voivat nykyisin olla hyvin pienikokoisia.
Kansa janoaa viihdettä. He katsovat eteläkorealaisia sarjoja, miten niissä asutaan, autoillaan, syödään ja eletään mukavaa elämää. Vaikutuksen varjelu on hankalaa, koska Koreoissa puhutaan samaa kieltä. Musiikissa eteläkorealainen musiikki on virallisesti pannassa, ja omista bändeistä suosikki on tyttöbändi Moranbong, joka on myös Kim Jong-unin lempibändi.
— Ilmeisen huonosti pystytään varjelemaan, koska eteläkorealaisesta viihteestä on tullut koko kansan salainen pahe. Toki sitä yritetään estää mm. korttelikomiteoiden yllätystarkastuksilla, joita tehdään yleensä joka kotiin vähintään vuosittain. Samoin laittoman viihteen kuluttamisesta määrättäviä rangaistuksia on kiristetty Kim Jong-unin aikana.
Viihteen välittämisessä käytetään Etelä-Koreassa tai Kiinassa ladattuja USB-tikkuja ja micro-SD-muistikortteja. Niistä ei jää helposti kiinni, mutta jos jää maksimirangaistus on 10 vuotta työleiriä!
— Tikkujen käyttö onnistuu, koska ne ovat niin pieniä. Ne on helppo poistaa mediasoittimesta, tietokoneesta tai muusta laitteesta nopeasti, ja ne on helppo kätkeä tarkastajilta. Harva kiinnijäänyt käytännössä joutuu rangaistavaksi, koska kiinnijääneet selviävät pinteestä useimmiten lahjuksilla.
Jokaisessa kodissa on radio, joka on seinään pultattu kaapeliradio viranomaisten tiedotuksia varten. Sitä on siis pakko kuunnella. Televisiossa on omaa tuotantoa, propagandaa, paatoksellisia elokuvia ja opettavaisia ohjelmia, jotka eivät suurta yleisöä suuremmin kiinnosta. Parhaiten menevät perille sosialististen maiden vanhat elokuvat, muita ulkomaisia elokuvia ei lähetetä.
— Katsoin itsekin hiukan televisiota, lähinnä uutismielessä nähdäkseni miten kulloinkin ajankohtaisia aiheita käsiteltiin ja painotettiin. Ohjelmat ovat kuitenkin sen verran tylsiä ja paatoksellisia, että huvikseen niitä ei jaksa katsoa, varsinkaan kun en ymmärrä kieltä.
Toimittaja Mika Mäkeläinen on käsitellyt Pohjois-Koreaa monesti tehdessään juttuja Ylelle ja CNN:lle. Nyt mietimme, kuinka kauan uskot, että Pohjois-Korean Kim-dynastia pysyy pystyssä, kun tiedonkulku kehittyy ja maailma muuttuu? Kuinka tiukalle poliisivaltio voi kiristää otettaan?
— On mahdoton ennustaa sitä, kuinka pitkään järjestelmä pysyy edes suunnilleen nykyisen kaltaisena. Sisäisestä oppositiosta tai järjestelmän romahtamisesta ei ole juuri mitään merkkejä. Tosin taloustilanne on tänä keväänä erittäin vaikea sekä pakotteiden että huonon sadon takia, mikä varmasti pinnan alla lisää tyytymättömyyttä. Kansalaisten valvonnan suhteen en näe, että kiristämisen varaa enää olisi, ja tuskin olisi tarvettakaan.
Hilkka Kotkamaa