Oikea tieto on ihmisoikeus


Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen.

EU-vaalien lähestyessä on jo kiire pohtia, miten valmistautua ensi vuonna pidettäviin Eurovaalien kampanjaan. Ja eritoten, miten tulee varautua mahdollisiin ja todennäköisiin ulkopuolisiin vaikuttamisyrityksiin, joita some voi hyvinkin olla sakeanaan. Siksi 27.4.2018 Helsingin Eurooppa-talossa pidetty seminaari on aiheelta polttavan ajankohtainen otsikolla ”Valeuutiset ja disinformaatio – mitä meidän tulisi tehdä?”


Seminaarin kiinnostavimpia puhujia oli Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Hänestä toimittajien on kerrottava monimutkaisistakin asioista niin totuudellisesti ja selkokielellä, että uutisen voi ymmärtää lähikapassakin.


Jokaisella suomalaisella on oikeus muodostaa mielipiteensä asioista luotettavan tiedon perusteella. Suomen perustuslaki sanoo, että sananvapauteen kuuluu olennaisesti oikeus vastaanottaa tietoa.


Juuri tämä on olennaista silloin, kun puhutaan sananvapaudesta ja sen uhista

— kuten valeuutisista.


Sananvapaus ymmärretään nykyään liian usein niin, että sananvapautta on ainoastaan se, että kenellä tahansa on oikeus ilmaista mielipiteensä, olipa se mikä tahansa.


Mielipiteiden ilmaisemiselle on nykyään enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan. Verkossa on loputtomasti tilaa asialliselle ja asiattomalle, sivistyneelle ja sivistymättömälle. Mielipiteitään voi vapaasti julkaista myös nimettömänä.Mielipiteiden ilmaiseminen ei siis ole millään tavalla uhattuna.


Mielipiteen vapaus on tietenkin tärkeä osa sananvapautta, mutta vähintään yhtä tärkeää on oikeus saada tietoa. Juuri tämän vuoksi lehdistönvapaus on niin tärkeä. Aivan kuten meidän työtämme säätelevät Journalistin ohjeet eivät ole journalisteja vaan yleisöä varten, myöskään lehdistönvapaus ei ole journalisteja vaan kansalaisia varten. Se turvaa yleisön oikeuden saada uutta, luotettavaa ja mahdollisimman totuudenmukaista tietoa.


Lehdistönvapauden ansiota suomalaiset ovat saaneet tietää esimerkiksi Helsingin huumepoliisin johtajaan Jari Aarnioon kohdistuvista rikosepäilyistä. Ilman mediaa seksuaalinen häirintä voisi jatkua Kallion lukiossa eikä turkulaiskoulujen häirintätapauksia olisi tuotu julkisuuteen. Puhumattakaan niistä tuhansista artikkeleista, lehtikuvista ja uutisista joita meille joka päivä tuotetaan maailmankuvamme rakennuspalikoiksi.


Oikeus vastaanottaa tietoa on vaarantunut, koska luotettavan tiedon tuottaminen ja julkaiseminen on monella tavalla vaikeutunut. Muutoksen taustalla on osin median murros: Perinteinen lähdekriittisesti toimitettu ja faktojen osalta tarkistettu journalismi on ollut talousvaikeuksissa jo kymmenen vuotta.


Samaan aikaan sosiaalisen median verkkohuutamisen ja olemattomasti taustoitetun tiedon määrä on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Tämä yhdistelmä on nopeasti luonut uuden tilanteen, jossa länsimaisten yhteiskuntien faktapohjaisuus on murenemassa. Ilmiö näkyy koko Euroopassa.


Poliittinen mielipideilmasto on muuttunut lehdistönvapauden vastaiseksi. Mielipiteet ovat kärjistyneitä ja erityisesti populistiset liikkeet kyseenalaistavat voimakkaasti mediaa, kun se tuo esiin niiden maailmankuvasta poikkeavaa tietoa.


Myös Suomessa on nähty kuinka kaikki päättäjät eivät arvosta lehdistönvapautta ja avoimesti julkisuudessa vähättelevät journalistien työtä – jopa nimittävät vastuullisen median uutisia suoraan valeuutisiksi.


Ihmiset kuuntelevat poliitikkoja ja heidän viestejään. Kun kansansuosiota nauttiva poliitikko jatkuvasti halveksuu mediaa, kansan enemmistö voi kääntyä vastustaman lehdistönvapautta ja hyväksyä median toiminnan rajoittamisen. Näin on tapahtunut viime vuosina esimerkiksi Thaimaassa ja Unkarissa, joissa molemmissa kansa oli vielä 1990-luvulla kaduilla iloitsemassa uusista sananvapautta vahvistavista perustuslaeista.


Suomessa sanan- ja lehdistönvapauden arvostamista on pidetty itsestäänselvyytenä. Poliitikot, kansalaiset ja lehdistö ovat yhdessä kannatelleet tätä oikeutta saada tietoa. Mieliala voi kuitenkin muuttua nopeasti, jos poliitikot eivät tuohtuessaan malta olla leimaamatta kokonaisia tiedotusvälineitä tai koko journalismia puolueelliseksi valehteluksi.


Vuosi sitten Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksin ympärillä puhuttiin paljon siitä, että Suomi putosi ykkössijalta vuosien jälkeen. Vähintään yhtä suuri uutinen olisi ollut se, että järjestön arvion mukaan maailma on ohittanut lehdistönvapauden käännekohdan.


Lehdistönvapaus on lähtenyt heikkenemään kaikkialla maailmassa. Erityisen nopeasti ja

voimakkaasti se on heikentynyt demokraattisissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Puolassa ja Unkarissa. Eniten sananvapaus oli heikentynyt Euroopassa.


Suomessa johtavat poliitikot ovat myös itse viime aikoina tuoneet esiin sen, että yhteiskunnan totuuspohjaisuuden heikkeneminen on suuri uhka demokratialle. He ovat myös esittäneet näkemyksiä, joiden mukaan informaatiovaikuttamisesta on tullut vakava turvallisuuspoliittinen ongelma. Kansakunnan turvallisuus ja sananvapaus ovat siis kietoutuneet toisiinsa aivan uudella tavalla.


Vastaus näihin uhkiin on ollut tiedustelulakien säätäminen kiireellisenä ja erilaiset

kyberturvallisuuteen liittyvät massiiviset hankkeet. Sananvapauden puolustamisesta on puhunut harva.


Myöskään suomalaisen median poikkeuksellisen toimivaa itsesääntelyä ei näissä yhteyksissä mainita, vaikka juuri se on estänyt valeuutisten leviämisen Suomessa. Meillä yksikään valeuutinen ei ole mennyt läpi vastuullisessa, eli Julkisen sanan neuvostoon kuuluvassa, mediassa - ainakaan ilman että se olisi heti näyttävästi oikaistu.


Valheita levittää sosiaalinen media eli sinä ja minä.


The Economist pohtii helmikuun numerossaan, mitä Euroopan maat voisivat tehdä jotta voisivat estää samanlaisen vaalien manipuloinnin kuin Yhdysvalloissa. The Economist kirjoittaa valeuutisista: ”Mitä tulee vastustuskykyyn, Suomi on esimerkki medialukutaidon opettamisesta sekä siitä, että media toimii yhdessä paljastaakseen valeuutiset ja korjatakseen väärät tiedot.”


Valeuutisten syntymistä tukee myös tutkijoihin – tiedon tuottajiin – ja journalisteihin kohdistuva halventava palaute sekä suora ja epäsuora uhkailu, joissain tapauksissa jopa vaino.


Journalisteja uhkaillaan ja vainotaan myös Suomessa. Tunnetuimmat Rebekka Härkösen ja Jessikka Aron vainotapaukset lienee monien tuntemia, mutta jos katsoo suurempaa kuvaa, niin sekään ei näytä kovin hyvältä. Journalistiliiton 2016 tekemän kyselyn mukaan joka kuudes journalisti oli työssään kokenut häirintää tai vainoa. Häirintää kokeneista joka kolmatta uhattiin väkivallalla ja joka kymmenenteen oli käyty käsiksi.


Häirintä ilmenee esimerkiksi sähköpostien tai tiedän missä lapsesi on koulussa -soittojen muodossa. Käsiksi käymisen perusteeksi puolestaan riittää jo pelkästään se, että kantaa kadulla mukanaan Yleisradion logolla varustettua kameraa.


Uhkailu on otettava vakavasti – sen tarkoituksena on vaientaa journalisteja. Suomessa tulisi valtiovallan – poliitikkojen, poliisin, syyttäjän – selkeästi ja myös teoillaan osoittaa, että journalisteja ei saa työssään uhkailla.


Näin ei nyt ole, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on erityisesti korostanut valtion velvollisuutta toimia silloin, kun sananvapauden käyttäjää uhkaillaan väkivallalla.


Me tiedämme, että uhkailu vaikuttaa joihinkin journalisteista, onneksi vielä hyvin harvoihin. He eivät kirjoita hankalista aiheista. Näin uhkailijat onnistuvat tavoitteessaan ja saavat taas hieman enemmän elintilaa levittääkseen aiheesta omaa totuuttaan.


Journalistin työ on yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Joka neljäs päivä jossain päin maailmaa joku journalisti menettää henkensä työnsä vuoksi. Viimeisen puolen vuoden aikana myös Eurooppa on päässyt näihin surullisiin tilastoihin liian usein.


Valeuutisten taustalla on useita syitä. Niin sanottuja uutisia syntyy silkasta tietämättömyydestä, mutta usein taustalla on poliittinen tai taloudellinen motiivi. Valeuutisten tuottamiseen riittää pieni porukka tai algoritmien taitava käyttö.

Propagandistit osaavat tarjoilla meille sitä, mitä kulloinkin tarvitsemme, olivat he sitten markkinamiehiä tai propagandapoliitikkoja.


Tavoitteena ei tarvitse olla uskottavan valheen esittäminen, vaan esimerkiksi luottamuksen horjuttaminen oikeisiin uutisiin ja yhteiskunnan toimivuuteen. Ja tämän me olemme esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleista todeksi voineet todeta. Maksettu propaganda ja valeuutiset toimivat.


Valheet eivät johda siihen, että me alamme uskoa valheisiin. Valheet johtavat siihen, että kohta kukaan ei usko enää mihinkään.


Me journalistit emme voi tehdä muuta kuin parantaa omaa toimintaamme. Tehdä työmme mahdollisimman hyvin, tarkistaa faktat ja oikaista. Ponnistella joka päivä ja olla lannistumatta. Noudattaa Journalistin ohjeita. Voimme avata journalistisia prosesseja ja käydä vuoropuhelua lukijoiden kanssa.


Työtämme valvoo median itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto. Voimme

valvoa, että yksikään juttumme ei päädy sinne. Voimme mediakasvatuksen keinoin auttaa suurta yleisöä tunnistamaan mikä on oikeaa journalismia ja mikä ei.


Hyvät kuulijat,


Mitä te tai mitä yhteiskunta voi tehdä? Tukekaa sananvapautta, varmistakaa ihmisten oikeus saada tutkittua ja vastuullista tietoa. Arvostakaa tutkimusta ja tukekaa sitä. Parantakaa median toimintaedellytyksiä sekä päätöksin että teoin. Älkää leimatko ketään valehtelijaksi vaan tuokaa tietoa ja totuutta esiin.


Älkää jakako valeuutisia edes kauhistellessanne niitä. Älkää valeuutisoiko itse, vaikka olisitte eri mieltä. Tukekaa Julkisen sanan neuvoston toimintaa. Osoittakaa teoillanne, että ette hyväksy vihan ja valheiden suoltamista. Tukekaa journalisteja, journalismia ja tieteentekijöitä. Puhukaa näistä asioista.


Demokratia, sananvapaus – oikeus saada tietoa ei ole itsestäänselvyys. Demokratiaa on rakennettu vähitellen ja sitä on puolustettava joka päivä arkisin teoin.


Demokratiaan kuuluu myös kunnioitus toista ihmistä kohtaan. Sitä minä toivon, että me kaikkia oppisimme lisää.


Valeuutiset ovat valhetta. Ne ovat propagandaa. Valeuutiset voivat olla myös sodankäynnin muoto. Ne voivat olla harmittomia tai ne voivat olla laskelmoituja ja vaarallisia.


Me yhteiskuntana voimme taistella niitä vastaan eri keinoin, mutta parhaiten me taistelemme niitä vastaan tiedon levittämisellä.


Tärkeää on myös miten yhteiskunta tieteestä ja tiedosta viestii.


Sinä päivänä kun poliitikot, tieteentekijät ja me yhteiskuntana osaamme tuottaa sellaista puhetta ja tehdä sellaisia päätöksiä että puheet ja päätökset ovat ymmärrettäviä myös näissä lähikapakoissa, me olemme voitolla. Silloin me yhteiskuntana pystymme palaamaan keskusteluun johon suurin osa voi osallistua.


Sinä päivänä kun me journalistit osaamme tehdä tieteen ja yhteiskunnallisen puheen pohjalta lähikapakan selkokieliset uutiset, silloin valeuutisilla on enää hyvin vähän tilaa hengittää.



Hilkka Kotkamaa

Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen osaston hallituksen jäsen