Venäläinen riippumaton uutissivusto Meduza kamppailee olemassaolostaan

Venäläinen riippumaton verkkomedia Meduza on joutunut sulkemaan toimituksiaan ja pudottamaan toimittajiensa palkkoja, sillä joukoittain ilmoittajia on vetäytynyt sen jälkeen, kun oikeusministeriö listasi huhtikuussa Meduzan ulkomaiseksi agentiksi. Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF) tuomitsee Venäjän toiminnan joukkoviestinnän moniarvoisuutta vastaan ja vaatii agenttirekisteriä koskevan lain kumoamista.


Latviassa vuonna 2014 perustettu verkkomedia Meduza ilmoittaa sivustonsa kävijämäärän ylittävän nykyisin 13 miljoonaa kuukaudessa. Sivusto on venäjän- ja englanninkielinen, ja sen toiminta on rahoitettu pääosin ilmoitustuloilla. Huhtikuun 23. päivänä 2021 Venäjän oikeusministeriö liitti Meduzan ulkomaisten agenttien rekisteriinsä, mikä on saanut mainostajat kaikkoamaan. Toukokuun alussa Meduza on joutunut sulkemaan toimistonsa Riiassa ja Moskovassa, leikkaamaan henkilöstön palkkoja 30–50 prosenttia ja luopumaan freelancereista.


Laki medioiden määrittelystä ulkomaisiksi agenteiksi hyväksyttiin Venäjällä alun perin jo vuonna 2012, mutta lainmuutokset ovat kerta kerralta kiristäneet journalismin rajoituksia. Joukkoviestintävälineiden lisäksi joulukuussa 2019 hyväksytty laki antaa Venäjän viranomaisille oikeuden määritellä kenet tahansa ulkomailta tuloja saavan toimittajan ulkomaiseksi agentiksi. Sana агент tarkoittaa sekä toimijaa tai edustajaa että vakoojaa.


”Viranomaisten tavoitteena on tappaa Meduza”, kirjoittaa sivuston päätoimittaja Ivan Kolpakov 26.4.2021.


Äkillisen tulonmenetyksen tasapainottamiseksi ja journalistisen työn jatkamiseksi Meduza on käynnistänyt kampanjan lahjoitusten saamiseksi. Lisäksi yhtiö aikoo viedä oikeusministeriön päätöksen tuomioistuimeen. Kampanjan alettua sivustolle kohdistettiin hakkerihyökkäys.


”Tämä ilmoitus on ollut raskas isku mediapluralismille Venäjällä. Meduza perustettiin maan ulkopuolella, jotta journalistinen henkilöstö voisi työskennellä itsenäisesti. Taustalla olivat viranomaisten lisääntyneet pyrkimykset kontrolloida verkkomediaa vuosien 2011 ja 2012 suurten mielenilmausten jälkeen. Toimittajat ilman rajoja -järjestö kehottaa Venäjän oikeusministeriötä lakkauttamaan ulkomaisia agentteja koskevan häpeällisen mediarekisterin, jonka ainoa tarkoitus on antaa valtiolle mahdollisuus valvoa tiedotusvälineitä yhä tiukemmin”, sanoi Jeanne Cavelier, järjestön Itä-Euroopan ja Keski-Aasian toimiston päällikkö.


Samana päivänä Meduzan kanssa ulkomaisten agenttien listalle lisättiin PASMI-uutissivusto. Rekisteriin jouduttuaan niiden on julkaistava kaksi kertaa muuta sisältöä suuremmalla kirjasinkoolla sanat ”Ulkomainen agentti” jokaisen ulkomaisesta lähteestä sisältöä saaneen julkaisunsa ohessa, ovatpa ne tekstiä, audiota, videota tai jopa mainoksia. Merkinnällä pyritään horjuttamaan lukijoiden luottamusta sisältöön, mutta määräys lisää myös toimituksen hallinnollista taakkaa, koska koko tilinpito on ilmoitettava oikeusministeriölle. Lisäksi Meduzan kirjeenvaihtajat Venäjällä ovat itse vaarassa joutua listatuiksi ulkomaisina agentteina. Jos Meduza ei noudata ohjeita, sille voidaan määrätä isot sakot tai koko sivusto voidaan sulkea.


Näin on ehkä käymässä agenttilistalle jo aiemmin joutuneelle Yhdysvaltain Radio Free Europe/Radio Liberty (RFE/RL) -organisaatiolle. Se kieltäytyy rekisteröitymästä ja lisäämästä ”ulkomaan agentti” -merkintää lähetyksiinsä, minkä vuoksi se sai huhtikuussa 2021 miljoonien eurojen sakot. RFE/RL:llä on vuodesta 1991 ollut toimisto myös Moskovassa, mutta toiminnat ja työntekijät saattavat nyt poistua Venäjän mediamaisemasta. RFE/RL on toistaiseksi tuloksetta käräjöinyt asiasta Venäjällä ja vedonnut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.


Sananvapaus- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Venäjän lakia ulkomaisista agenteista. Myös EU:n parlamentti tuomitsee julkilausumassaan vuodelta 2019 Venäjän viranomaisten jatkuvat pyrkimykset rajoittaa verkossa ja sen ulkopuolella käytävää keskustelua sekä riippumatonta journalismia ja muistuttaa, että sananvapaus on perusihmisoikeus, joka vahvistaa kaikkia muita ihmisoikeuksia ja antaa yhteiskunnalle mahdollisuuden kehittyä ja edistyä.


RSF:n 180 maata käsittävässä lehdistönvapausindeksissä Venäjä oli vuonna 2020 sijalla 150, yhtä sijaa edellisvuotta alempana.



Suomenkielinen teksti Päivi Helander


Katso myös:

Yle uutisten artikkeli (Heikki Heiskanen) 3.5.2021: Venäjä jatkaa median rajoituksia – Presidentti Putin vahvisti lakiin sakkorangaistukset "ulkomaisten agenttien" siteeraamisesta