Miehitetyillä Ukrainan alueilla toimittajia jahdataan, uhkaillaan ja pakotetaan levittämään Kremlin propagandaa. Muiden ukrainalaisjournalistien vaihtoehtoina ovat lähinnä armeija tai toimitustyö. Jevhenia Podobna kertoi RSF:lle, miksi hän päätyi kameraansa.
Elokuussa 2022 Ukrainan julkisen palvelun Pershyi-kanavan dokumenttitoimituksen päätoimittaja Jevhenia Podobna kertoi kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) haastattelijalle, miten hän on kokenut sodan ensimmäiset kuusi kuukautta. Hän haluaa kirjoittaa Ukrainan sodan historian ennen kuin on liian myöhäistä.
Podobna toteaa, että olisi voinut tarttua aseisiin, mutta päätti pitää kameransa, mikrofoninsa ja kynänsä. Puhelin aseenaan hän kuvasi kotoaan ensimmäisiä venäläisiä helikoptereita ja pommikoneita. Samaan aikaan Kremlin kannattajien väärät tiedot levisivät sosiaalisessa mediassa.
− Ohjusten lisäksi meitä on pommitettu väärällä tiedolla.
Entinen sotatoimittaja Podobna on käsitellyt Donbassin konfliktia vuodesta 2014 lähtien ukrainalaisen kansainvälisen Channel 5 -kanavan kirjeenvaihtajana ja sen jälkeen dokumenttiohjelmien tuottajana. Pershyihin hän tuli vuonna 2019. RSF haastatteli Jevhenia Podobnaa sekä henkilökohtaisesti Kiovassa että etäyhteydellä.
Missä olit 24. helmikuuta 2022 Venäjän hyökkäyksen alkaessa?
− Kotona, Irpinissä, Kiovan pohjoispuolella. Ymmärsin, että täysimittainen sota Ukrainaa vastaan oli alkanut. Soitin perheelleni ja ystävilleni ja muistan kertoneeni heille: ”Nyt se on tapahtunut. Harkovan kaupunkia on jo pommitettu”. Facebookissa oli täydellinen kaaos, ikään kuin venäläiset olisivat hyökänneet kaikkialle. Tajusin nopeasti, että ohjusten lisäksi he pommittivat meitä myös disinformaatiolla aiheuttaakseen paniikkia. Pyysin ystäviäni kertomaan minulle näkemistään tapahtumista ja kirjoitin postauksen Facebookiin. Mutta rehellisesti sanottuna en ajatellut työtä. Olin eniten huolissani siitä, mitä piti tehdä saadakseni perheeni turvaan.
Olitko valmistautunut tähän sotaan?
− Kyllä, minulla oli selviytymislaukku, jossa oli lääkkeitä ja asiakirjoja. Minulla oli ruokaa ja vettä. Muutama päivä aikaisemmin olin pyytänyt naapureitani tuomaan talomme kellariin peittoja ja kynttilöitä. He nauroivat. Kaikki luulivat edelleen, että Venäjä bluffaa.
Milloin aloit raportoida sodasta?
− Iltapäivällä 24. helmikuuta, kotini ikkunasta. Taivaalla oli niin paljon venäläisiä sotilashelikoptereita, etten pystynyt laskemaan määrää. He olivat hyökkäämässä läheiselle Hostomelin lentokentälle. Toimittaja minussa heräsi heti. Otin puhelimeni kuvatakseni. Mutta muistin sodan perussäännön: älä ole liian lähellä ikkunoita. Hieman myöhemmin, ensimmäistä kertaa elämässäni, näin lentokoneiden pudottavan pommeja taivaalta. Jo 24.2. ymmärsimme, kuinka vaikeaa tästä tulisi.
Miten toimittaja tuntee olevansa hyödyksi, kun kotimaassa käydään sotaa?
– Alussa on todella vaikeaa. Ensimmäinen ajatus oli luopua mikrofonista, tarttua aseisiin ja taistella, kuten jotkut kollegani tekivät. Tunsin valtavaa häpeää, etten seisonut kollegani Oleksandr Makhovin rinnalla. Hän kaatui toukokuussa. Venäjän armeija hyökkäsi nopeasti kaupunkiini. Ottaen huomioon taustani sotakirjeenvaihtajana minulla ei ollut aikaa hukattavana. Meidän piti lähteä. Hoin itselleni, että en ole pakolainen ja että olisin pian taas kotona. Matkalla olimme vähällä törmätä venäläisten panssarivaunujen kolonnaan. Selvisimme siitä, mutta viikkoon en pystynyt syömään enkä nukkumaan. Ja sitten ryhdyin taas työhön.
Koko haastattelu luettavissa englanniksi tästä
Venäläisten vaihtoehdot miehitysalueiden toimittajille: yhteistyö, vankila tai kuolema
Toimittajat ilman rajoja (RSF) on julkaissut ukrainalaisten toimittajien todistuksia väkivallasta maan miehitetyillä alueilla, etelä- ja itäosissa.
− Venäjän joukot hakevat järjestelmällisesti käsiinsä miehitetyille alueille jääviä journalisteja. He haluavat levittää omaa propagandaansa ja eliminoida Kremlin virallisia linjauksia vastustavat. Venäläiset yrittävät näillä alueilla toistaa Venäjän luomaa disinformaatiokäytäntöä. RSF dokumentoi näitä tapauksia saadakseen Venäjän viranomaiset vastuuseen toimittajia vastaan tehdyistä sotarikoksista, sanoo Jeanne Cavelier, RSF:n Itä-Euroopan ja Keski-Aasian toimiston johtaja.
Nimettömänä pysyttelevä 37-vuotias Luhanskin alueen toimittaja kertoo, kuinka hänet pidätettiin ja sitten pakotettiin yhteistyöhön venäläisen miehittäjän kanssa.
− Meidän oli joka päivä julkaistava kolme Luhanskin alueen tietotoimiston lähettämää "artikkelia". Olimme levittämässä propagandaa, joka juhlii miehittäjien "menestystä" erilaisissa toiminnoissa. Sotilas tarkasti artikkelit, hän kertoo.
Lue miehitysalueiden toimittajien kertomuksia englanniksi tästä.