top of page

Gaza tekee lukuihin karmean piikin

Gazan sodassa kuollut jo ainakin 17 toimittajaa – ”Ilman Gazan hirveää sotaa toimittajia olisi menehtynyt tänä vuonna poikkeuksellisen vähän”


Toimittajia on saanut tänä vuonna surmansa vähemmän kuin 20 vuoteen, kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosiraportti. ”Toimittajat ja mediat ovat opetelleet operoimaan entistä turvallisemmin vaarallisissa oloissa. Gaza tekee lukuihin karmean piikin, mutta Gazan lisäksi maailman sota-alueilla menehtyi töissään vain 6 toimittajaa”, kertoo järjestön Suomen osaston puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma. Kaikkiaan maailmalla on saanut vuonna 2023 surmansa 45 toimittajaa, 521 on pidettyinä, 54 panttivankeina ja 84 kateissa.


Toimittajien työ maailmalla on sujunut päättyvänä vuonna turvallisemmin kuin 20 vuoteen. Vuonna 2023 on kuollut 45 toimittajaa, mikä on 16 vähemmän kuin viime vuonna. Näin kertoo kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) uunituore vuosiraportti. Yli puolet kuolonuhreista (23) on kuollut sotatoimialueilla, ja heistä ylivoimainen enemmistö (17) Gazassa. Joukossa on sekä israelilaisia että palestiinalaisia toimittajia."


”Gazan siviilien joukossa, toimittajat maksavat kovaa hintaa. Olemme todenneet, että työnsä yhteydessä surmansa saaneiden toimittajien määrä on hyvin korkea: ainakin 13 niin pienellä alueella. Olemme jättäneet valituksen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) selvittääksemme tosiasiat ja sen, missä määrin toimittajat ovat olleet tietoisesti kohteina”, toteaa RSF:n johtaja Christophe Deloire.


”Mediat osaavat nyt sekä valmentaa että varustaa työntekijänsä kriisialueille entistä paremmin. Tämä on erittäin myönteistä kehitystä, vaikka tietysti joka ainut työssään menehtynyt toimittaja on liikaa. Myös suomalaiset mediat ovat tehneet tässä ansiokasta työtä, eikä meidän toimittajillemme ole onneksi sattunut mitään vakavaa, vaikka varsinkin Ukrainassa on raportoitu jopa aivan sodan etulinjasta”, kiittää Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma.


Grüne-Luoma korostaa, että Gazan tilanne on traaginen. Myös siksi, että vuoden kokonaiskuva olisi aivan toisenlainen ilman Hamasin terrorihyökkäyksellä alkanutta Israelin ja Hamasin sotaa.


”Ilman Gazan hirveää sotaa toimittajia olisi menehtynyt tänä vuonna poikkeuksellisen vähän. Toimittajat ja mediat ovat opetelleet operoimaan entistä turvallisemmin vaarallisissa oloissa. Gaza tekee lukuihin karmean piikin, mutta Gazan lisäksi maailman sota-alueilla menehtyi töissään vain 6 toimittajaa. Kaikkiaan 45 kuolonuhria on paljon, mutta viimeksi vähemmän on saanut surmansa vuonna 2002.Ilman Gazaa vuosi olisi ollut jopa ennätyksellisen hyvä”, toteaa Grüne-Luoma.


Erityisen suuri pudotus on ollut Etelä-Amerikassa, viime vuoden 26 kuolonuhrista tämän vuoden kuuteen. Toimittajasurmista neljä on tapahtunut Meksikossa, jossa uhriluku oli viime vuonna 11.


Viisi korkean riskin maata


Telkien takana on vuotta 2024 aloittamassa nyt 521 toimittajaa, lähes yhtä paljon kuin kielteisen ennätyksen tehneenä viime vuonna (533). Valtaosa pidätetyistä on paikallisia toimittajia, vain 20 on kansainvälisissä tehtävissä olleita. Yksin Kiinassa on vangittuna 121 toimittajaa, seuraavina tulevat Myanmar (68), Valko-Venäjä (39),Vietnam (36) ja Venäjä (28). Näissä diktatorisissa ja autoritaarisissa maissa on erityisen suuri riski joutua jopa mielivaltaisesti pidätetyksi.


Venäjällä on pidätettyinä myös kaksi amerikkalaista toimittajaa: Wall Street Journalin Evan Gershkovich sekäRadio Free Europe/Radio Libertylle työskentevä Alsu Kurmasheva. Amerikkalais-venäläinen Kurmashevapidätettiin vieraillessaan vakavasti sairaan äitinsä luona Tatarstanissa.


Valko-Venäjä on puolestaan vanginnut suhteessa ylivoimaisesti eniten naisia (10). Vain 150-kertaisesti suurempi Kiina on vanginnut enemmän naispuolisia toimittajia (14). Iranissa on Mahsa Aminin surman jälkeen syksyllä 2022 pidätetyistä 31 naispuolisesta toimittajasta telkien takana yhä 5. Kaikkiaan naisia on pidätettyinä 68, luku on ollut korkeampi vain viime vuonna (78).Kahdeksasta kovimmasta toimittajan saamasta vankeustuomiosta on annettu naisille peräti kuusi.


Kateissa toimittajia on kaikkiaan 84, seitsemän viime vuotta enemmän. Panttivangiksi joutumisen riski on toimittajille ylivoimaisesti suurin Syyriassa (38). Panttivankina on toimittajia lisäksi Irakissa (9), Jemenissä (4), Malissa (2) ja Meksikossa (1). Lähes puolet (25) kaikista panttivangeista (54) on otettu jo 2013-2015 ISIS:in toimesta.



Lisätiedot:

Yrsa Grüne-Luoma, puheenjohtaja, Toimittajat ilman rajoja ry, 040 556 1269, yrsa.grune@rsf.fi


Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö on koonnut vuodesta 1995 alkaen vuosittaisen raportin toimittajien vihamielisestä kohtelusta ja kuolettavasta väkivallasta, perustuen eksakteihin tietoihin 1.1. ja 1.12. välisenä aikana. Kerätty yksityiskohtainen tieto mahdollistaa sen, että toimittajan kuoleman, vangitsemisen, sieppauksen tai katoamisen voidaan suurella varmuudella todeta suoraan johtuneen heidän journalistisesta työstään.

bottom of page