top of page

Toimittajat ilman rajoja - luottamusta rakentamassa

Kun kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja - järjestö järjesti tammikuussa seminaarinsa Pariisissa, meiltä mukana olleilta suomalaisilta kysyttiin asemastamme Venäjän naapurissa – Ukrainan sodan aikana. Esille nousi Suomen maine ”vahvan luottamuksen maana” eli se, että useissa tutkimuksissa luottamus mediaan ja päättäjiin on Suomessa poikkeuksellisen korkeaa. Puheenvuoron ”informaatiotiloista” pitänyt Sciences Po yliopiston professori David Colon tiedusteli meiltä: ”Mitä te oikein teette, kun teillä on näin hyvät luvut?”


TIR/RSF:n päämajassa Pariisissa kävivät TIR:in hallituksesta Jarmo Koponen ja Ida Kannisto.



Vuonna 1985 perustettu kansainvälinen RSF Reporters Sans Frontières toimii kattojärjestönä useille ympäri maailman perustetuille alueellisille ja maakohtaisille osastoilla. Pohjoismaissa näitä on kaksi: Ruotsin ja Suomen osasto, jotka pitävät säännöllisesti yhteyttä ja miettivät yhteisiä hankkeita toteutettaviksi.

Kansainvälinen RSF on kuluvan talven aikana toiminut uutishankinnan ja tiedon jakamisen parantamiseksi: kansainvälinen TIR tukee toimittajien työtä sananvapauden varmistamiseksi kriisikohteissa, kuten Ukrainassa. Gazan tilanteen selvittämistä varten avattiin vastikään Beirutiin toimipiste ; venäjänkielisen riippumattoman tiedonvälityksen tueksi järjestettiin uusi Svoboda (vapaus) satelliittiyhteys.



Vapaaehtoispohjalta toimiva Suomen osasto on tullut 10 vuoden ikään ja pitää tavoitteenaan – edelleen – toimia organisaationa, joka voi koota laajasti ihmisiä huolehtimaan lehdistönvapauden säilymisestä ja tukea tiedon saannissa niin journalisteja kuin muitakin tiedonkulusta kiinnostuneita kansalaisia. Jäseneksi voi liittyä kuka vaan innostunut.


Ja vielä Pariisista: Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen kansainväliselle järjestölle OECD:lle Suomesta myönteisen kuvan maalannut David Colon muistutti oman kotimaansa Ranskan resilienssin Venäjän vaikutuksen suhteen olevan huomattavasti huonommalla tolalla. Venäjän on helppoa löytää sen näkemyksiä myötäileviä ihmisiä ja maan valheita jakavia välittäjiä. Suomesta voisi siis ottaa oppia. Näkemys imartelee ja hirvittää.


Lue Jarmo Koposen juttu kokonaisuudessaan Suomalainen Sanomalehtimies - sivustolta:



Commentaires


bottom of page