Algoritmejä, fb-skandaaleja ja digisivistystä

Tieto on valtaa. Mutta myös väärä tieto on valtaa. Voiko valeuutisia tai disinformaatiota levittämällä voittaa USA:n presidentinvaalit tai vaikuttaa kansanäänestykseen EU-jäsenyydestä?


Tätä kyseli europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari viime perjantaina pidetyssä seminaarissa, jossa käsiteltiin valeuutisia, joita on tulossa näin euro- ja eduskuntavaalien lähestyessä yhä enemmän Facebookiin, muuhun sosiaaliseen mediaan ja tunkee varmaan myös parinteiseen mediaankin.


Seminaarissa pohdittiin juuri niitä asioita, joista puhumme myös toimittajat ilman rajoja

keskusteluissamme. Me haluamme antaa panoksemme, kun puhutaan journalismista, somesta, sananvapaudesta, demokratiasta ja luottamuksesta. Toivomme että asiaan tartutaan jämäkästi myös EU-tasolla EU-komissio onkin jo perustanut työryhmän sorvaamaan valeuutisiin puuttumisen lakeja.


Niiden avulla voisi rajoittaa holtitonta desinformaatiota, jota virheellisesti sananvapaudeksi kutsutaan. Päätöksiä on tulossa toivon mukaan pikaisella aikataululla.


Seminaarialustuksessaan Jaakonsaari kyseli monia ajassa liikkuvia asioita:


Voivatko disinformaatio ja propaganda horjuttaa demokratiaa?

Voiko valeuutisten tehtailu toimia vieraan vallan vaikuttamisvälineenä?

Voiko disinformaatio lietsoa muukalaisvihaa tai vaikuttaa mielipiteisiimme?

Ovatko valeuutiset vain uutisia, joista olemme eri mieltä?

Minkälaista sisältöä voidaan kieltää ja missä kulkevat sananvapauden rajat?


Ilmiö ei ole uusi. Valeuutisia, propagandaa ja disinformaatiota on ollut aina, mutta sosiaalinen media on vauhdittanut disinformaation eli väärän ja tekaistun tiedon leviämistä.


Sosiaalinen median merkitys on kasvanut suuremmaksi kuin kukaan olisi arvannutkaan 90-luvulla, kun internet otti ensi askeleitaan, tai edes kaksitoista vuotta sitten, kun someyritys nimeltä Facebook rupesi leviämään maailmalla.


Facebookista ja Twitteristä on tullut tärkeitä uutisten jakamisalustoja. Arvioiden mukaan joka kolmas nuoresta eurooppalaisista käyttää Facebookia päätiedonlähteenä.


Miksi tilanne on hälyttävä? Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolet vastaajista kertoi

törmänneensä verkossa viikoittain uutisiin, jotka eivät ole täysin totuudenmukaisia. Kolmasosa kertoi kohtaavansa viikoittain täysin valheellisia uutisia. Vaikuttaa siltä, että valeuutisten määrä ja vaikutusvalta kasvaa.


Noin kaksi kolmannesta tutkimukseen vastaajista uskoo, että valeuutiset vaikuttavat suomalaisten käsityksiin ja uskomuksiin siitä mikä on totta ja mikä ei. Tuoreen Eurobarometrin mukaan, yli 80 prosenttia uskoo, että valeuutisten leviäiminen on vaaraksi demokratialle. Tutkimuksessa haastateltiin noin 26000 eurooppalaista.


Valeuutisia on levitetty niin kauan kun uutisia on yleensä levitetty. Mikä sitten on uutta?

Some voimistaa ilmiötä. Valeuutiset leviävät niin tehokkaammin kuin koskaan somen kautta. Science-lehden muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan valeuutiset Twitterissä leviävät totuutta nopeammin, kauemmaksi ja laajemmalle aiheesta kuin aiheesta.


Osasyynä ovat niin kutsutut botit, eli robottien pyörittämät sometilit, mutta tavalliset somekäyttäjät ovat myös tärkeä osa yhtälöä.


Valeuutiset leviävät, koska ne vetoavat tunteisiin. Valeuutiset kiinnostavia tai tunteita herättäviä, faktat taas tylsiä. Valeuutisten leviämiseen vaikuttavat myös somesivustojen takana pyörivät algoritmit, jotka suodattavat ja kohdistavat tietoa. Algoritmit ovat, digiyhteiskunnan näkymättömiä rakennuspalikoita. Tietokone-ohjeita tietyn lopputuloksen saavuttamiselle.


Kaikkien some-sivustojen takana on algoritmeja, jotka nostavat tietyt uutiset pinnalle. Myös mainostulot vaikuttavat ja ohjaavat sisältöjä. Klikkausten määrä on suoraan yhteydessä mainostuloihin, jonka vuoksi jotkut uutisten tekijät keskittyvät niin sanotun klikkijournalismin tuottamiseen. Uutisten tulee olla mahdollisimman myyviä.

Päämääränä on saada rahaa eikä tuottaa laadukasta sisältöä. Tämä ilmiö on valitettavasti levinnyt myös valtamedioihin, joiden on täytynyt kehittää uusia

bisnesmalleja uutislukijoiden siirryttyä enemmän ja enemmän internettiin.


Niin kätevä kuin Facebook onkaan yhteydenpidossa, on se osoittautunut varsinaiseksi tiedotuksen häiriköksi, jopa vaaralliseksi sellaiseksi. Tarkoituksenmukainen valheellisen tiedon levittäminen yhdistettynä teknologian mahdollistamaan massatiedon keruuseen ja tiedon kohdentamiseen on väkevä yhtälö. Joten ei ihme, että ikävien uutisten keskipisteenä on ollut facebook.


Jaakonsaari muistuttaa, että Facebook on itsekin myöntänyt, että Venäjään kytköksissä olevat poliittiset Facebook-päivitykset tavoittivat lähes puolet amerikkalaisista äänestäjistä, eli 126 miljoonaa ihmistä vuoden 2016 presidentin vaalien aikana.


Kaikki postaukset eivät välttämättä olleet valeuutisia. Mutta niitä voidaan pitää vilpillisenä siksi, koska somekäyttäjillä tuskin oli tietoa, kuka tuotti sisältöä ja mihin tarkoituksiin.


Facebook skandaali sai uuden ulottuvuuden maaliskuussa, kun Cambridge Analytican entinen työntekijä astui esiin. Kyseinen yritys oli saanut käsiinsä 87 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot, joita he käyttivät yksilöityyn poliittisen vaikuttamiseen.


Jos valeuutiset disinformaatio todella voivat horjuttaa järjestäytyneitä, demokraattisia yhteiskuntia, olemme aika mullistavan ilmiön edessä. Miten valeuutisiin ja disinformaatioon voidaan puuttua? Kenen siihen pitäisi puuttua? Olemmeko edes yhtä mieltä siitä, mitkä ovat valeuutisia ja mitkä erilaisia näkemyksiä tai mielipiteitä?


Miten sitten voi taistella valeuutisia vastaan. Euroopan komissio on perustanut korkeantason asiantuntija-ryhmän pohtimaan miten valeuutisiin voidaan puuttua.

Asiantuntijaryhmä esittää ratkaisuksi yhteisiä periaatteita ja pelisääntöjä sosiaalisen median alustoille sekä toimia avoimuuden lisäämiseksi.


Jaakonsaari varoittaa erityisesti somealustojen algoritmien toiminnasta. Niiden avulla tietoa voidaan suodattaa ja kohdentaa käyttäjälle niin hyvässä mutta myös pahassa.


Algoritmeista onkin esitetty Euroopan parlamentissa pilottihanketta. Algoritmihankkeen tavoitteena on selvittää algoritmien mahdollisia vaikutuksia tiedon vapaaseen kulkuun, demokratiaan ja laajemmin yhteiskuntaan sekä ehdottaa ratkaisuja ja toimintavaihtoehtoja Euroopan tasolla.


Jaakonsaari korosti, että myös koulutuksella ja medianlukutaidolla on tärkeä rooli valeuutisten ja disinformaation vaikuttavuuden vähentämisessä. Avainkäsite voisi olla digitaalinen sivistys.


Suomessa jo ala-asteella opetetaan medialukutaitoa oppilaille. On tärkeää, että itsenäistä, kriittistä ajattelukykyä opetetaan nuorille, sillä se taito tulee varmasti käyttöön. Silti demokraattisen yhteiskunnan liima on luottamus kanssaihmisiin, vallanpitäjiin ja mediaan. Sitä ei voi opettaa vaan luottamus pitää ansaita.


Toistaiseksi Suomessa vielä luotetaan valtamedioihin. Euroopan yleisradion raportin mukaan 80 prosenttia suomalaisista luottaa valtamediaan. Valeuutisiin ja disinformaatioon voidaan puuttua myös lainsäädännön keinoin, mutta kenelle annamme vallan päättää millainen sisältö on sallittua ja

mikä taas ei? Missä kulkee sensuurin ja sananvapauden raja?



Hilkka Kotkamaa

Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen osaston hallituksen jäsen