top of page

Journalistin perusteeton tuomio ristiriidassa Montenegron EU-jäsenyystoiveiden kanssa

Päivitetty: 13. marrask. 2020


Montenegrolainen tutkiva journalisti Jovo Martinović tuomittiin toistamiseen huumeiden välityksestä vankeuteen oikeustapauksessa, jossa hänet oli jo aiemmin vapautettu syytteistä. Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö vaatii, että oikeuslaitos lopettaa toimittajan vainoamisen ja ottaa huomioon todisteet hänen syyttömyydestään.


Kafkamaisen oikeuskäsittelyn viimeisimpänä käänteenä montenegrolainen tuomioistuin langetti 8.10.2020 vuoden vankeustuomion Jovo Martinovićille (kuvassa). Perusteena oli toiminta huumeiden salakuljettajien välikätenä. Martinović on vakuuttanut, että hänen yhteytensä salakuljettajiin liittyivät yksinomaan hänen työhönsä toimittajana. Martinović kirjoittaa moniin kansainvälisiin tiedotusvälineisiin. Järjestäytynyt rikollisuus on yksi hänen erikoisaiheitaan, ja vuonna 2018 hänet palkittiin eettisen ja rohkean journalismin Peter Mackler -palkinnolla.


Martinović pidätettiin vuonna 2015 poliisin laajan huumeoperaation yhteydessä, ja hänet vapautettiin tutkintavankeudesta vasta 2017 takuita vastaan. Tammikuussa 2019 Martinović sai 18 kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Saman vuoden lokakuussa muutoksenhakutuomioistuin kuitenkin kumosi tuomion todisteiden puutteen vuoksi ja palautti asian takaisin alioikeuteen. Se langetti hänelle lokakuussa 2020 taas vuoden vankeustuomion, jonka Martinović on kuitenkin istunut jo tutkintavankeutensa aikana.


Mahdollisesti poliittisen paineen vuoksi asiaa uudelleen käsittelevä tuomioistuin lopetti kuulemiset syyskuussa 2020 antamatta Martinovićille mahdollisuutta esittää uusia todisteita syyttömyydestään. Vapautuakseen kaikista syytteistä Martinović ilmoitti aikovansa valittaa tuomiosta.


Montenegro käy jäsenyysneuvotteluja Euroopan unionin kanssa. RSF:n Balkanin ja EU-toimistosta vastaava Pavol Szalai totesi, ettei EU:ssa voida vainota työtään tekeviä journalisteja.


”Jovo Martinovićin uusi tuomio merkitsi synkkää päivää Euroopan lehdistönvapaudelle. Jatkamme hänen tukemistaan, kunnes Montenegron oikeuslaitos ottaa huomioon todisteet hänen syyttömyydestään ja lopulta vapauttaa hänet näistä perusteettomista syytteistä”.


Lokakuun 8. päivänä 2020 RSF ja yhdeksän muuta lehdistönvapausjärjestöä julkaisi julkilausuman, jossa varoitetaan, että Jovo Martinovićin jatkuvalla vainoamisella on Montenegron mediaan hyytävä vaikutus.

Maailman 180 valtion lehdistönvapautta mittaavassa RSF:n lehdistönvapausindeksissä Montenegro sijoittui vuonna 2020 sijalle 105.


Käännös: Päivi Helander

 

Montenegron tie kohti EU-jäsenyyttä


Vuonna 2006 itsenäistynyt Montenegro haki Euroopan unionin jäsenyyttä joulukuussa 2008, ja jäsenyysneuvottelut aloitettiin kesäkuussa 2012. Liittymisneuvotteluissa EU aloittaa nykyisin jo aikaisessa vaiheessa keskustelut keskeisistä oikeusvaltiota koskevista luvuista 23 (oikeuslaitoksen uudistaminen ja perusoikeudet) ja 24 (vapaus, turvallisuus ja oikeus). Montenegron kanssa nämä neuvottelut aloitettiin joulukuussa 2013.


Lokakuussa 2020 Euroopan komissio julkaisi tiedonannon (COM(2020) 660 final) EU:n laajenemisesta, johon liittyy 131-sivuinen raportti Montenegrosta. Raportissa todetaan, ettei Montenegro ole edistynyt ilmaisunvapauden alueella. Mediaa koskevan lainsäädännön kohentamisesta huolimatta toimittajia ja kansalaisia on pidätetty ja viety oikeuteen verkossa julkaistujen sisältöjen vuoksi, ja moni aiempi hyökkäys mediaa vastaan on yhä käsittelemättä.


Lähteet: Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan parlamentti

bottom of page